Voi olla väärin, että näissä oloissa kirjoitan tätä. Tunteeni ovat ihan sekaisin ja en oikein tiedä, osaanko kaiken kertoa ja sanoa oikein, tai niinkuin haluaisin.. Pyydän etukäteen anteeksi, jos loukkaan jotakuta. Jokainen tekee valintansa itse, en ole todellakaan itsekkään täydellinen, kukaan ei ole… Ja tää tunnemyrsky saattaa olla taas vaan mun omaa angstaamista ja kuuluu ehkä sairaudenkuvaan. Olenhan hullu, ihan paperillakin, on diagnoosia jos minkälaista ja varmaa löytys lisää, jos paremmin vielä tutkittas =D Yritän nyt kuitenkin kirjoittamalla purkaa tuntemuksiani, vaikka nää jutut ehkä kuluis ennemminkii purkaa jollekkii terapeutille…
Mä tunnen taas valtavaa yksinäisyyttä. Ihan siis totaalista yksinäisyyttä. Minulla ei ole ketään, kuka ymmärtäisi minua ihan täysin nyt ja ottaisi minut tiukkaan hali otteeseen, pyyhkisi kyyneleeni, tai antaisi minun vain itkeä olkapäätä vasten. Ei kertoisi elämän totuuksia, ei sanoisi mitään, olisi vain lähelläni. Minusta tuntuu nyt, että minut on hylätty, minut on syrjäytetty. Ja syy tähän tunteeseen: Minun ainoa SINKKU ystäväni löysi itselleen kumppanin. Eipä soi enää puhelin niin tiuhaan, ei minulle enää viestiä pistetä, vain tämä uusi kumppani saa nyt kaiken huomion. Joo, tiedän, se on sitä alkuhuumaa, kun kaikki muu unohtuu ja varmaan sorrun itsekkin rakastuessani samaan… Mutta m inä en katkeruudelleni voi mitään. Onko minulla oikeus olla myrtsinä… Vaikka ystäväni on kokenut paljon pahaa, ollut yksin kauan ja ansaitsee onnen, silti en hyväksy sitä?? Melkein tuntuu, että toivoisin hänen jäävän taas yksin, että tää kumppani oliskii joku petollinen paska!! Kamala ihminen olen… Tuntuu pahalta ajatella näin. Mutta kai ihminen on vain sellainen, kateellinen toisten onnesta… Vai olenko minä ainoa idiootti, joka tuntee näin??
Ja sitten vielä toiseen ystävääni, joka seurustelee… Mutta hänellä on muitakin ”säätöjä”… Miten kummassa ihminen VOI pettää omaa rakastaan?? Kun on löytäny hyvän kumppanin ja toinen tekee toisen onnelliseksi… Miten voi mennä silloin jonkun toisen kanssa sänkyyn??? Mä en vaan voi käsittää… Tällä mun ystävällä siis on aina vientiä, tuskin tääkään ”säätö” ainoa sellainen on, eli joka sormelle on joku tyyppi. Hänen valintansa kyllä, ja joka suhteessa on vikoja ja huonoja puolia, mutta eikö kannattaisi olla sinkku, jos ei osaa olla uskollinen yhdelle?? Eli mun ystävä saa rakkautta yllinkyllin, mutta ei vaan voi luonteelleen mitää… Toiset on yksin ja petettyjä ja jätetyjä, niin sit jotkut saa läheisyyttä ja rakkautta miljoonin kerroin… EPISTÄ! Mä en tuomitse, mutta mun ei tartte ymmärtää… Melkein toivon, että ystäväni kumppani saiskii tietää kaiken ja ystäväni jäisi nuolemaan näppejään… Väärinhän minun on näin ajatella, mutta suututtaa!!
En siis todellakaan ole itse täydellinen, kaukana siitä… Mutta joku roti sentää mulla ainakkii löytyy. Noi pettämis jutut kuuluu ehkä joillekkii keskenkasvusille kakaroille, mutta jos OIKEESTI osaa rakastaa ja saa OIKEETA rakkautta, niin minuun ainakin on iskostettu jo pennusta asti ajatus, että toiselle ei tehdä pahaa, toista kunnioitetaan ja rakastetaan. Vaikka hullu olenkin ja oon tehny itekkii joskus väärin ja tehny virheitä ja valinnu väärin, nii ainakkii mulla on se OIKEA asenne näihin rakkaus/seurustelu asioihin!! Jos en mitää muuta osaa tehä oikein, niin ainakin tässä asiassa osaan!!
Ja silti olen YKSIN… Kukaan ei halua minua, kukaan ei rakasta minua…. Mikä siis mättää?? Pitäskö minun, kun sinkkukin olen, niin juosta tuolla kylillä p***U märkänä jokaisen vastaantulijan perässä, olla hutsu ja viuhtoo vaan menenmään?! Sillee sais läheisyyttä ees hetken verran, mutta siitä on rakkaus kaukana!! Ja Rakkautta minä kaipaan ja tarvitsen, en halua olla mikää patja enkä halujen tyydyttäjä!!! Minussa on vikoja… en ole aikuinen, en ole normaali, en osaa aina olla ihmisiks ja teen typeriä pentumaisia juttuja… Siksikö minua on vaikea rakastaa?? Miten voisin muuttua sellaiseksi, että minuakin rakastettaisiin?? Ehkä mun pitäs olla aina vaan hiljaa, käyttäytyä kunnolla ja olla mieliks kaikille. Ehkä mun pitäs laihduttaa 30 kiloo ja muuttaa ulkonäköni normaaliks… tatskoja en voi pois repiä, mutta jos ottas lävärit pois ja vaihtas tukan värin normaaliin? Oisko se sitte parempi…. en olis oma itseni, mutta minua rakastettaisiin?? En mä enää tiijjä… Näitä mä aina mietin… Jo neljä vuotta tavallaan koko ajan sinkkuna, pari lyhyttä ”juttua”, mutta mikään ei kestä, mikään ei pidä ja lupaukset on latinaa…..