Se on vaan elämää…

Mä nyt ajattelin taas kirjotella, ehkäpä tänne mun on helpoin purkaa itteeni. Oon tänään taas kokenu kaikki tunteiden eri muodot, lähinnä tuskaa ja kipua, kyyneleitä… Mutta myös pieniä iloja ja tunnetta, että minusta välitetään<3

Mitä onkaan tapahtunut. No aika paljon kaikkea. En rupea tässä sen kummemmin erittelemään, mutta kerron tunteistani ja ajatuksistani. En tiedä, rakastuinko exääni uudestaan, vaiko olenko rakastanut häntä koko ajan. Kun ajattelee, että en ole hänen jälkeensä tuntenut mitään kummallisempaa ketään kohtaan, oikeestaan mua on vaan ahdistanut muiden läheisyys. Tai ei mulla nyt tässä puolen vuoden aikana ole niinkään lähellä olijoita ollutkaan, mutta eniweis… Ihme häröilijä olen ollut, mennyt vaan suunapäänä ja juopotellut niin paljon, ettei siinäkään enää oo järkee… Mä en tiedä, mitä oikeastaan tapahtui exäni ja minun välillä, olimme ehkä vain niin eri maailmoista. Hän on jatkanut elämäänsä ja löytänyt uuden rakkauden… Siksipä olemme nyt ystäviä. VAIN ystäviä. Mun pitäs olla onnellinen siitä, koska olemme kokeneet paljon riitaa, haistattelua puolin ja toisin… Olen jopa vihannut häntä. Mutta kun hän tuli takaisin elämääni ja on ystäväni, mä en voikkaan hallita tunteitani. Mä rakastan häntä.

Meille ei tule yhteistä tulevaisuutta. Mun on jatkettava eteenpäin. En tiedä, milloin pääsen tunteistani eroon, voinko koskaan LOPULLISESTI lakata rakastamasta häntä. Nyt tunnen kamalaa ikävää ja suurta tuskaa sisimmässäni. Hän on lähellä, mutta silti niin kaukana, en voi koskettaa häntä. En voi tuntea häntä lähelläni, hän ei pidä minusta kiinni. Hän ei ole se, joka korjais mut, joka puhaltais muhun uutta liekkiä, antais toivoa tulevaan. Hän on VAIN ystävä. Yritän jatkaa nokka pystyssä eteenpäin… Olla kuin en välittäisi… Hänella oma elämä ja mulla oma… Mä meen toiseen suuntaan… Eihän tässä ole  mitää kummempaa tapahtunu, hän vain ei rakasta mua… Enkä tiijjä, onko koskaan rakastanutkaan. Mutta ei sillä ole enää mitää väliä.

Mä vaan taidan olla ihminen, joka voi VAIN rakkauden kautta elää. Silloin kun mulla on suuria tunteita, VAIN silloin tunnen oikeasti eläväni. Silloin olen onnellinen, ja voin jakaa muille elämäniloani. Nyt tuntuu, että olen vain kuiva rusina, kaikki voimat viety eikä elämässä ole mitään mieltä. Tottakai minä pärjään, menen eteenpäin, kuten aina, mutta en VOI olla onnellinen. Tuskin kukaan ymmärtää, mä vaan koen niin vahvasti. Mä elän vahvasti, tunteiden kautta, rakkauden ja arvostuksen kautta. Ilman niitä ei ole elämää. Nyt minulla ei ole sitä… On toki ystävät ja mami, mutta kun en minä sitä tässä hae… Minä vaan oikeesti EN VOI OLLA  onnellinen ilman rakkautta. Ja piste!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *