Minä olen herännyt. Minä löysin uudestaan elämäni. Tunnen olevani vapaa kahleista, jotka pitivät mua 8 kuukautta otteessaan. Olen vihdoin taas vapaa. Olen jälleen se oma itseni, iloinen, avoin, sosiaalinen, reipas Iinuska, jonka kaikki tietävät 🙂

Kävin syvällä kuilussa. Näin elämän raadollisemman puolen. Sen, missä millään muulla kuin huumepiikillä ei ole väliä. Rakkaus on outo sana nuissa piireissä, toisista välittäminen ja huomioonottaminen on ihan utopiaa ihmiselle, joka rakastaa vain itteensä ja piikkiä.  Minun elämä myös meni alamäkeen… En välittänyt enää itsestäni, en välittänyt enää mistään, en edes ystävistäni. Luulin vain, että mun elämän pitää mennä silleen… Että en ansaitse parempaa. Tein itsekkin tekoja, joita ei olisi pitänyt tehdä, mutta tein ne, ollakseni edes jonkinarvoinen toisen silmissä. Yritin kaikkeni, etten rakastaisi tuollaista henkilöä… Joka ottaa myös uhkailut ja kiristämisen keinoikseen, kun haluaa vain saada piikkiä. Viime syksynä sain melkein puukosta. Ja kahdeksan kuukautta mä jaksoin uskoa, toivoa ja rakastaa silti.

Sisimmässäni tunsin hirveää tuskaa. Luulin, ettei mua kukaan voi rakastaa, oikeasti. Luulin, että tässä tämä nyt sitten on… Mennään vaan alamäkeen niin lujaa kun vaan voi mennä. Annoin hetken kaikelle paskalle vallan. Millään ei ollut enää väliä. Mutta sitten tapahtui jotain… Tää narkomaani löysi rinnalleen mun hyvän ystävän. Joo, olin alkuun ihan vitun katkera… Miksi ystäväni menee N****MAAN ”minun” kiinnostuksen kohteen ja exän kanssa??! Molempien kanssa olen käynyt keskusteluja… tai lähinnä exän suunnalta uhkailua, tämän muijan kanssa välit ok. Tosin en ikinä enää luota häneen, eikä hän ole koskaan enää kaverini. Ja tää äijjä saa häipyä niin pitkälle ku mahollista!! MUTTA tämän tapahtuman myötä MÄ SELVISIN!!!!

Nyt, kun nämä kaksi eivät kuulu enää elämääni, olen vihdoin onnellinen. Pääsin eroon alamäestä, enää mielessäni ei ole tuskaa ja vihaa. Löysin taas oman elämäni, sen, millaisen elämän haluankin elää <3 Löysin itseni, ja todelliset ystäväni eivät ole hylänneet minua eikä mami, vaan he ovat minun rakkaita ja tukenani aina <3 Olen löytänyt rauhan sielulleni, elämälläni on taas tarkoitus. Olen antanut lämmön ja empatian tulla takaisin sydämeeni, olen se oma ihana itseni, jota itsekkin rakastan 🙂 Elämällä oli tarkoitus, mun piti kokee ja nähdä tuo kaikki paska, mutta onneksi sain palata takaisin <3 Tulen saamaan jatkossakin kolhuja, ja mieleni varmasti järkkyy, mutta nyt nautin  ihan vain elämisen ilosta ja omasta itsestäni… Ja ihanista ystävistäni, jotka ovat rinnallani jaksaneet.. I LOOOOVE YOU <3

Ihan perus maanantai. Olen hoitanut asioita, siivonnut, jutellut mamin kanssa ja viestitellyt ystävieni kanssa. Aurinko paistaa, ihanaa kanawokkia tulilla ja kaikki on ihan ok. Vai onko?!

En jaksa alkaa kertomaan kaikkea, mitä elämässäni taas kerran tapahtui vkonloppuna. Kaksi ihmistä poistui elämästäni lopullisesti. Onko se sitten hyvä vai huono asia. Sen tiedän, etten suo heihin enää ajatustakaan, he ovat  alinta kastia yhteiskunnassa, siinäpähän pilaavat elämänsä. Olen kaiken tuon yläpuolella. ihan itseäni kehumatta, nostamatta jalustalle… Mutta minulla sentään on rotia elämässä. Vaikka olenkin välillä ihan sekopää, tättäröin ja oon hankala, en sentään kohtele ystäviäni kuin paskakasaa. Enkä varsinkaan levittele jalkojani kaikille vastaantulijoille. Minulla ei ole niin heikko itsetunto, että kaikki tehdään ystävien kustannuksella, ja aiheutetaan ystäville pahaamieltä. Pelkkää pahaamieltä. Eipä se ihminen mun ystävä ollutkaan, ja todella toivon, että hänen maailmansa vielä tulee romahtamaan…. Tässä on kyseessä myös pienet lapset, jotka ovat suuressa vaarassa… Toivottavasti yhteiskunta näkee näiden lasten pahanolon ja puuttuu asioihin ajoissa. Mutta ei tämä ole se minun asia, mistä halusin teille taas kertoo…

On todella monimutkaista olla kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastava. Monille se voi olla helppoo, voi käydä normisti töissä, ei tartte vetää ees tabuja… Mutta mulla se on se hankalampi juttu. Mun on pakko vetää tabuja, enkä pysty töihin… En edes vapaaehtoishommiani saanut kunnialla hoidettua. Kaikki, mitä on PAKKO tehdä, on minulle myrkkyä, minähän teen vaan sen, mitä milloinkin sattuu huvittamaan. Joinain päivinä mun tekis mieli vaan jäädä makaamaan, pitää puhelin ja facebuukki kiinni, olla piilossa maailmalta. Joinain päivinä en voi sietää  yksinäisyyttä. Sanon aina, että tarvitsen ihmisiä ja ystäviäni ympärilleni, haluaisin rakastaa ja olla rakastettu… Mutta sitten väliin haluaisin olla näkymätön, kuollut kaikille. Kuinka kukaan voi ymmärtää minua, kun en ymmärrä itsekkään?!

Vatvon asioita, kierin itsesäälissä, murehdin ja vellon pahan olon tunteessa. Aina sanon: ”joo kyllä mä pärjään”, mutta sisälläni on joku tuska. Taas!! Just kun pääsee suurinpiirtein jaloilleen, aina se tuska vain hiipii jostain. Se tunne, kun haluaisi vaan luovuttaa. Mutta pakko mun on jatkaa… Tätä ihmeellisen sekopäistä elämää, mielialat vaihtuu useemmin ku sukat, tättäröin ja tinttaroin… Ja toivon, että ehkä mua mun TOSI ystävät ymmärtää. Ja ehkä jonain päivänä mullekkin löytyy se kumppani, joka ei juokse karkuun heti ensimmäisen tättäröinnin yhteydessä 🙂