Oirekuva

Mielialan vaihtelevuus on epävakaan persoonallisuuden keskeinen piirre. Mieli on äärettömän reaktiivinen. Tämä ilmenee tiheinä muutoksina alakuloiseen tai masentuneeseen, ärtyneeseen, ahdistuneeseen, epätoivoiseen tai vihaiseen mielialaan. Toisin kuin esimerkiksi kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä, epävakaat negatiiviset mielitilat eivät ole kovin pitkäkestoisia. Ne kestävät tavallisesti joitakin tunteja, mutta voivat kyllä kestää joitakin päiviä.

Häiriötä voi luonnehtia myös suhteeton vihaisuus sekä vaikeus säädellä sen ilmaisua. Tätä voi laukaista erityisesti kokemus huolenpidon menettämisestä, toisen välinpitämättömyydestä tai laiminlyönnistä. Viha voi ilmetä sarkasmina, pitkäkestoisena katkeruutena tai sanallisina hyökkäyksinä. Joskus se voi yltyä suoranaiseksi raivoksi ja purkautua toiminnaksi, kuten esineiden heittelemiseksi tai tappelemiseksi. Toisin kuin joistakin muista personallisuushäiriöistä kärsivät, epävakaasta persoonallisuudesta kärsivät kokevat yleensä hallitsemattoman vihan ilmaisun jälkeen häpeää ja syyllisyyttä, ja tällaiset vihan ilmaukset usein voimistavat entisestään kielteistä minäkuvaa ja kokemusta itsestä pahana. Myös päinvastainen tilanne, vaikeus ilmaista jämäkkyyttä tai vihaisuutta silloin kun tämä olisi asianmukaista, on yleinen ja voi myös johtaa vihan tunteisiin.

Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivän ihmissuhteet voivat muodostua epävakaiksi ja intensiivisiksi, ts. niihin voi liittyä hyvin voimakkaita tunteita ja suhtautumistavan vaihteluita. Ihmissuhteista voi tulla nopeasti läheisiä, ja epävakaasta persoonallisuudesta kärsivä voi edellyttää toisen viettävän paljon aikaa kanssaan ja itse avautua varhaisessa vaiheessa kertoen esimerkiksi hyvin henkilökohtaisia yksityiskohtia itsestään ja elämästään. Hän voi myös kokea toisen ihmisen eri hetkinä eri tavalla, esimerkiksi toisina hetkinä hyväntahtoisena ja tukea tarjoavana ja toisina taas pahantahtoisena ja julmasti rankaisevana. Tällaiset vaihdokset voivat johtua voimakkaasta tarpeesta saada osakseen välittämistä sekä illuusion romahtamiseen liittyvästä pettymyksestä, kun ihanteellista välittämistä ei olekaan saatavissa. Myös pelätyn hylkäämisen jatkuva ennakointi vaikuttanee siihen, miten kokemus toisesta vaihtelee nopeasti. Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivä kokee herkästi, että toinen ei välitä hänestä, ei anna tarpeeksi eikä ole riittävästi läsnä.

Hylätyksi tai torjutuksi tulemisen pelko on yleistä. Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivä mieltää usein ”hylkäämisen” johtuvan siitä, että hän on paha. Monien on vaikea kestää yksin oloa. Yksin jääminen voi tuntua suunnattomana turvattomuutena, joka on kuin pienen lapsen hätää. Läheisiä ihmissuhteita voivat sävyttää epätoivoiset yritykset estää toista hylkäämästä esimerkiksi tarkistelemalla, takertumalla toiseen tai anelemalla häntä olemaan lähtemättä tai jättämättä. Itsetuhoinen käyttäytyminen on tavallista hylätyksi tulemisen pelon yhteydessä.

Persoonallisuuden epävakauteen voi liittyä identiteetin epävakaus. Identiteetti tarkoittaa vakaata kokemusta itsestä, joka mahdollistaa itsen kokemisen pysyvänä, samana, jatkuvana ja yhtenäisenä hetkestä toiseen. Identiteettihäiriöstä kärsivän käsitys itsestä, henkilökohtaisista arvoista ja elämäntavoitteista voi vaihdella. Nämä vaihtelut ilmenevät äkillisinä muutoksina suhteessa työpaikkoihin, uraan liittyviin päämääriin, seksuaaliseen suuntautumiseen, ystäviin ja ydinkokemukseen itsestä. Minäkuvaa sävyttää usein kokemus itsestä pahana. Lisäksi epävakaasta persoonallisuudesta kärsivä voi ajoin kokea kuin ei olisi lainkaan olemassa. Tällainen kokemus ilmenee yleensä hetkinä, jolloin merkitykselliseltä tuntuvaa yhteyttä positiivisena koettuun, tukea antavaan tärkeään toiseen ihmiseen ei ole saatavilla. Myös toimintakyky voi vaihdella erittäin paljon hetkestä toiseen.

Pitkäkestoinen tyhjyyden tunne on yksi epävakaan persoonallisuuden piirre. Se voi kytkeytyä pitkästymisen, yksinäisyyden ja arvottomuuden tunteisiin ja tuntua olona, jota ei ole helppo kuvailla. Tyhjyyttä kokiessaan yksilö voi epäillä jopa sitä, onko hän ylipäätään olemassa. Tyhjyyden tunne voi johtaa kyvyttömyyteen tehdä mitään silloinkin, kun jonkin asian tekeminen olisi suotavaa tai tarpeellista, esimerkiksi sänkyyn jäämiseen opiskelemaan lähtemisen sijaan.

Impulsiivisuus tarkoittaa taipumusta reagoida mielijohteesta, yllykkeiden pohjalta. Epävakaaseen persoonallisuuteen voi liittyä impulsiivista käyttäytymistä, kuten pelaamista, lukuisien ja pitkien puheluiden soittamista, suojaamattomia tai muuten harkitsemattomia seksikontakteja, liiallista alkoholin, muiden päihteiden tai lääkkeiden käyttöä tai näiden käyttöä sopimattomaan aikaan, ahmimista, ostelua tai varastelua. Impulsiivinen käyttäytyminen voi ilmetä myös tapaamisten perumisena tai vaikeuksina pitää kiinni sopimuksista. Impulsiivisen toiminnan ensisijaisena tavoitteena on välttää kokemasta negatiivisia tunteita tai aistimuksia ja/tai kokea positiivisia tunteita lyhyellä aikavälillä. Vaikeimmillaan impulsiivisuus voi merkittävästi vaarantaa epävakaasta persoonallisuushäiriöstä kärsivän ruumiillista terveyttä ja henkeä, ja se häiritsee usein pitkän aikavälin tavoitteiden saavuttamista.

Epävakaaseen persoonallisuushäiriöön voi liittyä toistuvaa itsetuhoista käyttäytymistä. Itsetuhokäyttäytymistä voi laukaista esimerkiksi erouhka, kokemus torjunnasta tai ympäristön vaatimustason noususta ja yksilöön kohdistuvista isommista odotuksista, mm. suuremmasta vastuun ottamisesta. Vaikka häiriöön liittyy taipumusta vahingoittaa itseä vailla kuolemanaietta – tavallisesti pyrkimyksenä lievittää ahdistusta, epätodellista oloa tai kokemusta omasta pahuudesta – itsemurhan riski on epävakaassa persoonallisuushäiriössä merkittävä ja itsemurhayritykset yleisiä.

Alttius kokea outoja, epätodellisia oloja tai epäluuloiset ajatukset ovat suhteellisen tavallisia epävakaasta persoonallisuudesta kärsivillä silloin kun he kokevat psyykkistä stressiä. Lääketieteellisessä ja psykologisessa kirjallisuudessa ensin mainittua kutsutaan dissosiaatioksi (ks. «Dissosiaatiohäiriö (ajatusten, tunteiden, tekojen ym. erillisyys)»1). Ihminen voi kokea tilapäisesti ikään kuin hän ei olisi oma itsensä. Hän voi esimerkiksi kokea katselevansa itseään itsensä ulkopuolelta tai kokea toimivansa kuin elokuvassa tai unessa. Ruumis tai jokin ruumiinosa voi tuntua oudolta ja muuttuneelta. Myös ympäristö voi tuntua oudolta ja epätodelliselta, esimerkiksi muut ihmiset voivat näyttää vierailta tai kuin roboteilta. Muistin tai ajantajun tilapäinen kadottaminen on niin ikään mahdollista, ts. henkilö voi havahtua huomaamaan, ettei hän tiedä, mitä on ollut tekemässä tai missä on ollut.

Voimakkaiden tunnetilojen ja psyykkisen stressin yhteydessä yksilö voi kokea myös epäluuloisuutta tai epäluottamusta muita kohtaan. Hän voi esimerkiksi kokea muiden kääntyneen vihamielisesti häntä vastaan tai epäillä heidän seuraavan tai vainoavan häntä. Ilmeisesti myös aistihairahdukset ovat suhteellisen tavallisia. Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivillä tällaiset epätodelliset kokemukset ja harhaluulot ilmenevät nimenomaan psyykkisen stressin hetkinä, erityisen tyypillisesti silloin kun yksilö kokee todellisen tai kuvitellun hylkäämisen tai kun hänen osakseen saama huolenpito vähenee. Toisin kuin psykoosisairauksien yhteydessä, tällaiset oireet ovat tyypillisesti melko nopeasti ohimeneviä. Ne väistyvät tavallisesti suhteellisen nopeasti, minuuttien tai tuntien kuluessa. Koettu tai todellinen välittämisen ja huolenpidon palauttaminen voi korjata tällaiset oireet.

Häiriön toteaminen

Jos edellä kuvatuista kursivoiduista yhdeksästä oireesta viisi täyttyy, on hyödyllistä pyytää asiantuntija-arviota. Epävakaan persoonallisuuden toteaminen edellyttää oireiston ilmentymistä monella elämänalueella pitkäkestoisesti murrosiän lopulta tai nuorelta aikuisiältä alkaen. Epävakaata persoonallisuushäiriötä ei todeta, jos ongelmat ilmenevät vain yhdessä ihmissuhteessa tai ainoastaan tietyssä elämän kriisikohdassa (katso myös «Persoonallisuushäiriöt»2).

Samanaikaiset häiriöt

Muut samanaikaiset psyykkiset häiriöt ovat yleisiä epävakaasta persoonallisuudesta kärsivillä. Epävakaaseen persoonallisuuteen liittyy suurentunut riski kärsiä samanaikaisesti masennuksesta tai kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Samanaikaiset päihdeongelmat, syömishäiriöt, traumaperäinen stressihäiriö sekä tarkkaavaisuushäiriöt ovat myös yleisiä.

Kehittyminen, kulku ja ennuste

Persoonallisuudella tarkoitetaan varsin pysyviä piirteitä ihmisen ajattelussa ja havaitsemisessa, tunteissa ja toiminnassa. Monet persoonallisuuden piirteet esiintyvät jatkumolla, ts. eri ihmisillä on normaalisti vaihtelevia määriä tiettyä piirrettä. Tunteiden intensiteetti ja ailahtelevuus ja impulsiivisuus ovat tällaisia normaaleja piirreominaisuuksia, jotka epävakaasta persoonallisuushäiriöistä kärsivillä ovat keskimääräistä korostuneempia. Siten taipumus impulsiivisuuteen, alttius kokea voimakkaita tunteita ja taipumus intensiivisiin ihmissuhteisiin ovat usein elinikäisiä, mutta hoidolla voidaan tarvittaessa vaikuttaa siihen, kuinka yksilö niitä ilmentää.

Epävakaan persoonallisuuden kehittymiselle altistavat ilmeisesti sekä perintö- että ympäristötekijät. Näitä ja niiden monimutkaisia yhteisvaikutuksia tunnetaan vielä hyvin vaillinaisesti. Häiriö on noin viisi kertaa yleisempi siitä kärsivien ensimmäisen asteen sukulaisilla kuin väestössä keskimäärin. Identtisten kaksosten riski sairastua on selvästi isompi kuin epäidenttisten, mikä viittaa geneettisen alttiuden olemassaoloon. Ympäristötekijöistä varhaisen kiintymyssuhteen turvattomuus näyttää yleiseltä epävakaasta persoonallisuudesta kärsivien keskuudessa.

Häiriöistä kärsivillä on voitu todeta rakenteellisia ja toiminnallisia poikkeavuuksia aivojen ajattelua, tunteita ja toimintoja säätelevässä etuaivo- ja ohimolohkoissa.

Epävakaan persoonallisuuden oireet ilmenevät usein rajuimmin nuoressa aikuisiässä, 20.–30. ikävuoden tienoilla. Tunne-elämä tasaantuu usein sen jälkeen: korostuneet piirteet alkavat loiventua ja taitavat selviytymiskeinot lisääntyä. Tutkimuksissa on havaittu, että epävakaa persoonallisuus lievittyy useimmilla merkitsevästi ensimmäisen kymmenen vuoden kuluessa, ja myös spontaani paraneminen on mahdollista. Kahdenkymmenen vuoden kuluttua jopa joka viides saattaa olla oireeton, ja osalla on enää lieviä tai jaksoittaisia keskivaikeita oireita ja kohtalainen toimintakyky. Toiminta- ja työkyky elpyvät kuitenkin valitettavasti epävakaan persoonallisuuden oireistoa hitaammin, ja niiden tukemiseen tarvittaisiin hoidollisia lähestymistapoja. Päihdeongelma heikentää ennustetta, ja siksi sitä onkin hoidettava tarmokkaasti.

Hoito

• Hoito vaikuttaa, vaikka se saattaa viedä vuosia. Ensisijaisesti suositellaan psykososiaalisia hoitomuotoja. Useammista erilaisista psykoterapioista, kuten mm. dialektisesta käyttäytymisterapiasta, mentalisaatioterapiasta, skeematerapiasta ja transferenssikeskeisestä psykoterapiasta on kertynyt hyviä tuloksia epävakaan persoonallisuuden hoidossa. Vaikka tutkittuja hoitomuotoja on Suomessa vielä rajallisesti tarjolla, monet julkisen sektorin psykiatrian työntekijät samoin kuin yksittäiset psykoterapeutit hyödyntävät niille yhteisiä lähestymistapoja työskentelyssään.
• Hyödyllisiksi havaittujen terapioiden yhteisiä piirteitä ovat mm. hoidon selkeät puitteet, keskittyminen potilaan tunteisiin ja hoitosuhteen ilmiöihin ja laatuun, hoitavan henkilön aktiivisuus ja sitoutuneisuus sekä tutkiva työote. Potilasta autetaan havainnoimaan, nimeämään ja kokemaan tunnetilojaan sekä terapiaistuntojen aikana että niiden ulkopuolella. Olennainen osa epävakaasta persoonallisuudesta kärsivän hoitoa on potilaan ajankohtaisen tunnetilan muutosten huomiointi ja tutkiminen istunnon aikana. Potilasta autetaan huomaamaan, miten eri tunnetilat edeltävät (joskus epätarkoituksenmukaista) käyttäytymistä tai toimivat käyttäytymisen välittöminä laukaisevina tekijöinä. Potilasta rohkaistaan jonkinasteiseen tunteille altistumiseen. Tämä tarkoittaa myös sitä, että häntä kannustetaan paitsi havainnoimaan, kuvailemaan ja kokemaan tunteitaan terapiaistunnoissa, myös venyttämään tunteidensa, ristiriitaisten ajatustensa ja epävarmuuden sietämistä vaihtoehtona itsetuhoiseen käyttäytymiseen turvautumiselle.
• Potilaan tunteet, ajatukset ja käyttäytyminen hoitavaa henkilöä/terapeuttia kohtaan ovat keskeisiä keskustelujen aiheita. Niitä tutkitaan aktiivisesti.
• Kaikki epävakaan persoonallisuushäiriön kohdennetut psykoterapiat pitävät hoidon tärkeänä osana potilaan tunteiden, ajatusten ja käyttäytymisen tarkkaa tutkimista. Tutkivat menetelmät auttavat potilasta ymmärtämään, miten ajatukset, tunteet ja käyttäytyminen liittyvät toisiinsa. Ajatellaan, että itsehavainnointikyvyn lisääntyessä ts. potilaan ymmärtäessä reaktioitaan paremmin hänen riskinsä suistua raiteiltaan niiden seurauksena alkaa vähentyä.

Lääkehoidon avulla voidaan lievittää sekä epävakaan persoonallisuuden piirteitä että samanaikaisia psyykkisiä ongelmia, esimerkiksi masennusta. Vaikeiden persoonallisuushäiriöoireiden hoidossa saattaa etenkin mielialaa tasoittavasta lääkehoidosta tai psykoosien hoitoon käytetyistä lääkkeistä olla hyötyä.

Epävakaan persoonallisuushäiriön itsehoito

Hyvän itsehoidon merkitystä ei voi liikaa korostaa. Mielenterveystalolla on omatoimista hoitoa varten verkkopalvelu Epävakauden omahoito 1.