Miten taas kaiken alottaisi? On tapahtunut paljon ja sitten toisaalyta tuntuu, ettei mitään mainitsemisen arvoista. Mulla on taas suru päällä, ahdistaa ja masentaa, tuntuu, ettei millään oo välii…. Onko tää vaan taas mun sairautta vai meneekö mulla oikeesti huonosti… ??

Mä en edes muista, miten alkuvuosi meni. Ainakin mulla oli Pamsu, joka vei mua lnkille ja ulos, etten nyhvöttäny sisällä koko aikaa. Opin muutamia asioita, mitä en ehkä olis tartenu oppia ja sorry vaan, niistä en voi kertoo julkisesti. Mieli tekis purkaa nekin, mutta mä meen terapiaan perjantaina, joten puran ne siellä.

Mun suurin suru nyt kai on se, kun Pamsu kuoli, kohta kolme viikkoa sitten. Enää kukaan ei vie mua ulos. Nyhvötän kotona ja lihon kun syön herkkuja. Yleiset paikat ahdistaa, saan paniikki-ja poissaolo kohtauksia. Inhoon ihmisiä. Siis tuntematomia, sellasia, joita näkee esim ruokakaupassa. En jaksa hymillä vastaantulijoille, paitsi vihamiehille… Niille on pakko hymyillä, että ne luulee että mulla menee kaikki erinomaisesti.

Mun sairaus nostaa päätään. Epävakaa luonne yhdistettynä kakssuuntaseen, joo, todella kivaa… Mä oon ihan hullu ja sekopää ja välillä tuntuu, että mulla ei oo mitää virkaa. Kaikilla on ainakin se elämänkumpani ja useilla on lapset, mulla ei oo mitää. Ei ystävät poista yksinäisyyttä. Mä vaan säädän ja sekoilen, mä oon vaan ns. panopuu miehille, mä en merkitse kenellekkään mitää muuta.  Joo, mun pitäsi alkaa arvostaa itteeni ja lopettaa noi säädöt, mutta sitten mä en sais sitä vähääkään hellyyttä, mitä niin kovasti oon vailla. Että on vaikeeta 🙁

Mä en tiijjä, mutta paska vuosi tämä oikeestaan oli. Liikaa exänkin kanssa olin tekemisissä ja sain siltä taas puukko uhkailuja yms. Mä pelkään edelleen kulkee yksin, ja turvasumutin kulkee mukana. Mä inhoon j apelkään ihmisiä. Enkä mä edes tiedä sitäkään, ketkä mun todellisia ystäviä on… entä jos kaikki on vaan paskanlänkyttäjiä ja mun jutut leviää tuolla pitkin kyliä?!

Että en oota joululta enkä uudelta vuodelta mitään, mikä tässä nyt muuttuisi??! Ei niin mikään.