Sekalaista tarinaa…

Mä päätin nyt tänne purkaa tuntojani, kun ei mulla enää ole ystäviä, joiden kanssa puhua.. siis ihan avoimesti ja rehellisesti, kasvotusten… ei ole sama asia läärytä puhelimessa, ja toisekseen, kaikilla muilla menee niin hyvin, ettei ne jaksa mua kuunnella. Olenhan minä tämä hullu sekopää kaksisuuntainen ja epävakaa persoona… Tässä tekstissä ei välttämättä ole mitään järkeä, tää kaikki on vaan mun pään SISÄLLÄ, ehkä mitään ongelmaa ei olekkaan, mutta kirjoitan nyt kuitenkin.

Mä revin taas ressiä. Varmaan ihan mitättömästä. Mutta musta tuntuu, että kukaan ei ota mun tunteita huomioon, kukaan ei rakasta mua ja että olen ihan yksin. Mulla menee päivittäin rauhottavia, enemmän kuin se kolme, mitä lääkäri on määrännyt ja mulla on fyysisiä kpuja niin paljon, että joudun olemaan mömmöissäni joka päivä. En jaksa liikkua kotoa mihinkään, mua ei huvita. En haluu nähhä kadulla onnellisen näkösiä pariskuntia, en pieniä lapsia, en oikeestaan ketään. Oman rakkaan kanssa on 50 kilsaa väimatkaa, hän ei siis aina ole läsnä. Ja sekin, kun olemme yhdessä, niin välillä tuntuu, etten saa siitä mitään irti. Pelkkää ryyppäämistä ja rellestämistä. Ei ole hellyyttä eikä läheisyyttä. Mutta minä tarvitsisin tasapainoa ja rutiineja, ja sen tiedon, että mun mies rakastaa mua OIKEASTI. Mä en tiedä, voinko luottaa siihen, että jos hän sanoo ”minäkin sinua”, niin onko se totta?! Miksi hän ei halua paljoa halailla tai pussailla, puhumattakaan seksistä… No en ala tässä vatvomaan meidän seksielämää, ketä kiinnostaa… muuta kuin minua itteeni. Haluaisin tuntea olevani arvokas ja haluttava ja rakastettu. NYT en tunne niin, ihankuin olisin hänelle vain joku… että ollaan yhdessä vain siksi, että kunhan vaan on joku… Vai onko tämä kaikki vaan minun omaa sekopäisyyttä, entä jos taas teen vaan kärpäsestä härkäsen?! Mutta me ollaan oltu vasta reilu kaksi kuukautta yhdessä, eikö meillä pitäisi olla se ns. ”kuherrus vaihe” meneillään… no ei meillä ole. Ollaan kuin 10 vuotta naimisissa ollu pariskunta, jotka aamulla sanoo huomenta ja illalla hyvää yötä. Missä on hellyys, romantiikka ja kaikki se, mistä olen aina unelmoinut?!

Ja tähän kaikkeen lisään vielä sen, että mun rakkaalla on vähintäänkin epäilyttäviä kavereita. Ne oli mulle 70e velkaa, eivät kuulemma maksa. No velka siis on mm vaatteista ja pyysin palauttamaan vaatteet, mutta ne onkin jo poltettu. Rottia saatana… ei voi paremmin sanoo… Kyllä niillä rahaa riittää ostaa kaikkee muuta, lähinnä bensaa ja aineita, mutta eivät maksa velkojaan. Kyllä ne mun rakkaalle maksaa velat ja tarjoovat viinaa, mutta ne onkin HÄNEN kavereitaan. Rakkaani ei ollenkaan ymmärrä, miten pahalle minusta tuntuu, kun hän on heidän puolellaan eikä puolusta minua ollenkaan. Olen yksin tämänkin asian kanssa. Mutta ihan jokainen voi  olla varma, että tästä lähtien mä en luota kehenkään, en anna kenellekkään ilmasiks mitää enkä velaks. Enkä lainaile rahaa kenellekkään, ehkä kultsille, koska hän maksaakin ne, mutta en muille. Oppi on menny perille ja sen tiijjän, että rottia valitettavasti on maailma täynnä!

Ei mulla nyt muuta, vähän angsti teksti tuli.. Sorry! :/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *