On taas tapahtunut kaikenlaista. Elämääni on tullut takaisin ihminen, jonka luulin jo unohtaneen mut, etten merkitse hänelle mitää, että mun ja hänen onneton stoorinsa oli kaputo, finito! Mutta niin se vaan elämä heitelee, näköjään muitakin kuin minua. Mä oon niin onnellinen tästä ihmisestä <3 Mutta tiijjöttekö, jälleen kerran, suhteemme perustuu… no millekkäs muulle kuin seksille! Tosin hän on huoaavainen ja herkkä luonne, auttanu mua tosi paljon. Toi Pamsun kuolema on ottanu aika koville, tää ihminen on ollu tukena <3

Tänää oliskii sitte Pamsun saatteleminen viimeiselle matkalle. Tuhkat sirotellaan Kurkimäkeen. Tiijän jo, että alkuillan ja loppillan ja yön vaan volisen ja itkeskelen…. Kerron site myöhemmin lisää..

Elän taas sitä aikaa, kun kaikki tuntuu turhalta, minua pelottaa ja saan paniikkikohtauksia ja olen masentunut. Minun kakssuuntainen ja epävakaa persoona nostaa nyt päätään, ja siellä masennuksen puolella ollaan ja melkein tekis mieli luovuttaa, lopullisesti. Mutta oon huomannu, miten paljon ympärilläni on ihania ihmisiä, jotka auttaa mua, vaikka niille on tapahtunut paljon pahempaakin. Mutta voiko surua verrata? Toiselle on maailmanloppu kynnen katkeaminen, toiselta taas kuolee lapsi tai oma elämänkumppani.

Minulta on kuollut koira. Pamsu, rakas lapseni <3 Pamsu oli minulla vain reilun vuoden, mutta siinä ajassa rakastuimme toisiimme, Pamsu kulki aina mukanani. Jos odotti kotona tunnin pari, tuli ovelle häntä ja peppu heiluen vastaan. Ei syöny raksuja ilman maksalaatikkoo. Istui mun vieressä, kun mun oli pahaolla. Nukkui kipeää selkääni vasten <3 Tästä on vasta neljä päivää, kun Pamsu nukkui pois, mutta vieläkin kuulen ulkona ikkunani takana, että Pamsu haukkuu kotona, koska kuulee mun askeleet. Vieläkin odotan aamuisin että se haukottelee sängyssä ja kohta tulla tepsuttelee  viereeni odottaen aamuruokaa ja että pää ulos pissille… Tää ottaa mulle niin vaikeesti. Itken vaan ja kaikki muistuttaa Pamsusta <3 Mutta sen on nyt helpompi olla. Lentää linnun lailla ja leikkii taivaissa koira kamujen kanssa. Ei ole kipuja, ei surua ei tuskaa…

Mä en todellakaan tiedä, milloin oloni helpottaa, mutta onhan suruni ihan luonnollista.. Monet ”terveetkin” ihmiset itkee monta päivää, jos joku rakas ihminen tai lemmikki kuolee. Kuolema on niin lopullinen. Siksi se kiehtoo mnuakin… Olisin poissa, ei tarviis enää tuntee näitä suruja. Olisin poissa, enkä kenenkään vaivoina… Mutta on elämäsä hyvätkin puolensa. On ystävät ja maailman paras mami ja onhan mulla vielä Missu ja Helmi, mun kissa vauvat <3 En mä perkele luovuta…. Mutta en kyllä kauaa kestä kaikkee paskaa, mitä niskaani tippuu, kun on tässä muutakii, mutta en jaksa niistä nyt kertoo…

Kirjoittelempa pitkästä aikaa. On tapahtunut taas paljon ja toisaalta kaikki on mennyt niin tuttua, samaa linjaa, johon olen vuosien varrella tottunut. Eli että mun mieli särkyy, ettei mun elämäsä oo muuta ku haaksirikkoja ja onnettomuuksia… Mutta oon jaksanu porskutella taas tänne asti ja viime aikoina on hieman helpottanu. Kaikki on vaan asenteesta kiinni… Vai onko.. ?!

Aloitellaampa taas viime juhannuksesta. Vietin sen exäni kanssa, ja meillä meni yllättävän hyvin. Ehkä siksi, että hän on nykyään korvaushoidossa ja jotenkin vaan meillä synkkas asiat, minäkään en vedelly känni skitsoja. Mutta sitten juhannuksen jälkeen näimme vielä muutaman kerran ja kaikki oli hyvin. En kuvitellut mitään kummempaa, mutta luulin, että olimme ystäviä. PASKAT! Tyyppi sitte palas exänsä kanssa yhteen, alkoi uhkailemaan mua ja jätti tottakai velkansakkin maksamatta. Miten pahalle minusta tuntui, kun luulin saaneeni elämääni takas rakkaan ihmisen, ja vielä kun toinen tosiaan on korvaushoidossa ja asiat vois mennä hyvin. Mutta ompa kiva kuulla tappouhkauksia yms. Siksipä ostin suojankseni turvasumutteen ja kannan laukussani myös linkkaria. En uskalla liikkua pimeällä ja pelkään kovia kolahduksia. Minusta on tullut vainoharhainen ja en halua enää ikinä nähä tätä exääni… Jos nään, varmaan kuolen sydänkohtaukseen 🙁

Olen saanut kuulla kamalia uutisia myös ystäviltäni. Eräs ystäväni on raiskattu 🙁 En voi ymmärtää, miksi kukaan mies on niin raukka, että raiskaa, ja vielä lääketokkurassa olevaa naista!!! Kamala, miten mä oon itkeny ystäväni puolesta. VOIKO maailma olla näin julma paikka?! Mihn on kadonnut toisten kunnioittaminen, lähimmäisen rakkaus, auttamishalu…. Miksi satutamme toisiamme, mitä siitä hyödymme??

Olen itse rikkinäinen. En tiedä, tulenko ehjäksi koskaan. Ennen ajattelin, että Rakkaus vois pelastaa mut, ja jopa oma lapsi. Mutta ei, ei se niin mee. Mun pitää tulla ehyeksi ja kokonaiseksi, ihan itse, omin avuin ja löytää se tasapaino. Mielenterveyteni ei aina ole ihan balansissa, mutta kun kattoo mun historiaa, ei yhtä ihme, että oon vähä sekopää. Joo, ois kait tätä kirjotettavaa, mutta kun en jaksa…. BaiBai ja seuraavaan kertaan <3

Mä en oikeen ees tiedä, mitä asiaa mulla nyt on. Ei oikeestaan mitää. Kuhan höpisen. Tuntuu että mielialat taas vaihtelee niin paljon, etten itekkään perässä pysy. Tuntuu kuin ois vähä hukassa. ”Iina on aina niin iloinen, reipas ja positiivinen”… No kait mä oon ja eihän mulla pitäis olla valittamista. Mutta kun en tunne sisimmässäni itseäni onnelliseksi. Jotenkin ahistaa ja on surullinen olo 🙁

Mulla on harvinaisen epäsosiaalinen olo. Jaksan kyllä ystäviäni ja viihdyn heidän seurassaan , mutta sitten kotona yksin on kuitenkin parasta. Saa olla naama norsunvitulla. Ei tarvii kaiken olla hyvin. Mä en jaksa alkaa kelleen selittää, miks mua ahistaa ja vituttaa. YKSINÄISYYS!! Se se on…. KAIKILLA muilla on kumppani ja lapsia, tai ainkin jompikumpi. Mä annan heidän elää rauhassa kuplassaan, enkä valita omaa paskaa fiilistä siitä, kun oon yksin. Vittuako se kellekkään kuuluu, että mä kaipaan vaan omaa puoliskoani… ihmistä, joka rakastaa mua ja mä sitä.

Olis ees lapsi/lapsia, niin olis aina seuraa ja sais kokee ehdotonta rakkautta. Kyllähän mun eläimet on mun vauvoja ja mä tiijjän että ne rakastaa mua, mutta hiukka hei eri asia!! Mä janoan rakkautta kuin hullu puuroo ja kaipaan läheisyyttä, seksiä ja kosketusta <3 Olishan mulla mahdollisuus saada seksiä vaikka heti, mutta mä oon jo liijan vanha siihen paskaan, että annan vaan pillua jollekkin ja sitte se häipyy omille teilleen ja vonkuu sitte seksiä taas kun haluaa. Juu ei oo mun juttu enää…. PELKKÄ seksi ei riitä!! Mä haluun ainaki ihmisen, jonka kanssa voi jutella ja viettää aikaa, eli ollaan muutakin kuin sänky kumppaneita! Mä haluan VAKAVAN IHMISSUHTEEN!!!!! Mä haluun olla vaan yhen miehen nainen ja se ois yhen naisen mies, vois luottaa ja tukeutua toiseen, vois hullutella ja hassutella, juosta kilpaa punasia päin, ostaa tikkarit kaupasta, kävellä käsikkäin yms ihanaa <3

Mutta ei. Ei minun kohdalle tuu tollasta. ETTÄ HAISTAKAAPA PASKA KAIKKI MIEHET JA TE ONNELLISET PARISUHTEESSA ELÄJÄT JA IHAN TURHA MULLE SANOO ”kyllä sä vielä sen löydät”…..

Pitäneepä nyt ihan tännekkin kirjuutella, kun on vaan niin hyvä mieli ja kaikki sujuu omalla painollaan… Rauhallisesti ja ennenkaikkea TASAISESTI!! Tää on uskomaton tunne, ja tätä on kestäny jo ainakin kuukauden. Onhan itä itkuakin väännetty, mutta kaikki surutkin on ollut hallittavissa, en oo enää sortunut itseni mollaamiseen ja siihen ajatukseen, että minä olen paska ja hyödytön ihminen.

Joulukuun alussa jouduin viemään piikille rakkaan, vanhan kissani Illusian. Illi meni nopeasti huonoon kuntoon ja lähtö oli nopea. Hautasin hänet itse. En itkenyt silloin. Itku ja ikävä valtasi minut vasta viikko tapahtuman jälkeen, kun todella tajusin että Illi on poissa. Kissani oli minulle rakas, mutta nyt hänellä ei ole kärsimyksiä. Hän on taivaassa enkelinä veljeni ja ystäväni kanssa, ja yhdessä he ohjaavat minua <3

Minulla on ollut viime aikoina säpinää ja sutinaa mies”rintamalla”… Hauskoja hetkiä ja on ollut kiva huomata, että olen haluttu. Seksi ei ole minulle tabu eikä pyhä asia, siksi voin sanoo täsä suoraan, että on ihanaa ollut tuntea ihmisen kosketus ja kiihko, ja olla itse aktiivinen seksuaalisesti 😉 MUTTA…. en edelleenkään luota yhteenkään mieheen. En kauno puheisiin, en kehuihin… Minulle ei tarvii lässyttää jonniinjoutavia, minulta saa muutenkin =D TOSIASIA… en halua tässäkään kierrellä ja kaarrella… Jos minä haluan seksiä ja joku mies haluaa minua, niin silloin sänkyyn mennään eikä meinata! Mutta turha mulle alkaa leperrellä rakkaudesta… Sanat ja teot on eriasia. JOS joku mies joskus näyttää minulle rakkautensa, huomioi minut, on tukenani, hyväksyy minut jsut tämmösenä, niin sitte voidaan puhua rakkaudesta. Mutta näillä näppäimillä mie otan kaiken vain hauskan pidon merkeissä, minulle kelpaa seksi ja se on siinä =D

En ole onneksi hirveesti ratkennut juomaan. Otan kyllä sillointällöin ja on kiva käydä laulamassa ja moikkaamassa tuttuja 🙂 Mieluiten kuitenkin vietän rauhallisia koti-iltoja elukoitten kanssa ja nautin olostani, kun saa ulkoilla, siivoilla ja tehhä olonsa mukavaksi. Minun luona käy paljon ihania ystäviä kahveella, ja on ihanaa, kun talo on täys ihmisiä, joiden seurassa saan olla oma hölmö itseni <3

Selkävaivat joo jatkuu, mutta nyt on hyvät tropit. Olkoonkin vaan huumeita, eli oxycodonia ja bubrenorfinia. Mutta ne auttaa. Kunhan fyssarin aika tulee, me tehdään mulle salitreeni ohjelma ja mie alotan siis sitte salilla ja uimassa käymiset 🙂 Ihanaa olis tiputtaa pikkasen painoakin. Olen kyllä puoleen vuoteen tiputtanu jo 9kg, tekemättä muuta kuin että oon Pamsun kanssa ulkoillu joka päivä 3-5 kertaa ainaki sen puolisen tuntia kerrallaan 🙂 Ja syön herkkuja jos huvittaa, mutta viime aikoina taas vähentäny… Nyt oon ihan hulluna mandariineihin 😛 Mutta jos kesään mennessä sais vielä 10kg pois, niin ois aika mahtavaa. Minulla on muotoja, on tissiä ja persettä, on lantioo ja olen niistä onnellinen… Mutta maha makkara sais kyllä hävitä 🙂

Mä oon yksinkertaisesti onnellinen ja tasainen <3 Mun elämä on nyt just sitä, mitä haluankin sen olevan. On ystävät auttamassa ja tukemassa, ja saan itsekkin autta ja tukea rakkaitani, on Pamsu, Helmi ja Missu, on ihana koti ja ruokaakin kaapissa 🙂 Mieliala siis tasaisen hallittavissa, KERRANKIN <3 🙂

En välttämättä osaa kirjoittaa kaikkea ihan niinkuin tarkoitan, mutta koetan. En halua loukata ketään, enkä syyllistää. En halua olla oikeassa mielipiteineni, mutta haluan nyt kirjoittaa suoraan ystävyydestä. Se kun on minun elämäni tärkein asia, ystävät ovat minulle henkireikä, ilman heitä olisin hukassa <3

Aloitetaampa nyt omalla tarinalla. Eli kuten te, jotka olette tätä blogia aikaisemminkin lukeneet, olette varmasti tajunneet, että olin exän kanssa ihan hakoteillä. Kärsin hänen kanssaan ja loppujenlopuks mulle jäi vaan paskaa käteen ja vieläkin näen hänestä ja hänen teoistaan painajaisia. Mutta juhannuksen jälkeen pääsin hänestä lopullisesti eroon. Vaihdoin puhelinnumeronikin, enkä halua olla ikinä enää hänen kanssaan tekemisissä. Ja tunteetkin loppuivat kuin seinään. Enää vain halveksin häntä, hän on säälittäv ä luuseri narkkari! Ja miten tämä liittyy ystävyyteen?! No siten, että rakkaimpani varoittelivat hänestä, he olivat huolissaan minusta. Ja ihan syystä. Onnekseni olen tässä, tätäkin soopaa kirjoittamassa!! En ottanut ystävieni kommentteja huomioon, vaan elin ja rellestin ja HÄN oli elämäni keskipiste, vaikka sain turpaani ja minua uhkailtiin jatkuvasti, henkisesti että fyysisesti. Enkä uskonut ystäviäni…. Luulin, että he eivät suo minulle onnea. Mitä onnea?? Ei sen ihmisen kanssa mikään ollut onnea… MUTTA vihdoin tajusin ruveta taistelemaan oman elämäni puolesta, heräsin ystävieni huoleen ja halusin vanhan rakkaan elämäni takaisin. Sainkin, eikä todelliset ystäväni hylänneet minua. Ystäväni auttoivat minut eteenpäin, sain purkaa tuntemuksiani ja elää taas sitä elämää, mikä minulle kuuluu. Ilman pelkoa. Ilman huumeita. Enää koskaan en aijjo elää niin, että EN kuuntele ystäviäni… jos ystäväni sanovat tulevasta kumppanistani, että se on väkivaltainen, narsisti, hullu ym ym, niin minä uskon, ja se mun ”rakas” saa jäädä ihan omine nokkineen. Minun elämää ei pilaa enää ikinä ykskää mies. Tietysti tunteet on tunteita ja ne kulkevat omia polkuja, mutta ystävän mielipide (perusteltu) on minulle tärkeämpää kuin että pilaisin oman elämäni!!!

Ja nyt sitten siihen ystävyyteen vielä… Minulla on eräs, ihana ja rakas ystävä. Hän on rakastunut ja ilmeisesti he yhdessäkin ihan ovat. Mies on mamu… sinällään minua ei haittaa edes se, vaikka osittain rasisti olenkin… VAAN SE haittaa, että mies on sairaalloisen mustasukkainen, on käynyt käsiksi ystävääni muutaman kerran, ystäväni on ollut peloissaan ja hakenut minulta tukea ja turvaa. Ja olen parhaani tehnyt auttaakseni häntä ja rohkaissut elämään omaa, ihanaa elämäänsä, ILMAN tätä sekopäätä. Mutta ei…. ystäväni menee aina uudestaan ja uudestaan sen miehen luo ja haluaa kulkea siis omia polkujaan ja tunteita ei voi määrätä. Onhan se niinkin, mutta minusta tuntuu, että minua käytetään hyväksi. Kyllä silloin ollaan minun kanssa, kun tarvitaan tukea, turvaa, kuuntelijaa… Sitten kun taas äijän kanssa kaikki on hyvin, kun seksikin on niin loistavaa, silloin ei muisteta sitä pelkoa ja ahdistusta, mitä tämä mies aiheuttaa. Pitääkö minun aina olla se turva satama?? Pitääkö minun sitoa haavat ja kun haava on paranemassa, voidaankin mennä takaisin sen luo, joka haavat aiheutti?? Miten kauan ystäväni vehtaa tässä eestakas, ennenku on liijan myöhästä… Miehellä on useimmiten vahvemmat otteet kuin naisella… entä jos joku kerta onkin viimeinen… Mies lyö ystävääni ja ystäväni kaatuu lyöden päänsä esim patteriin ja kuolee aivoverenvuotoon??? Tai muuta kauheaa?? Silloin minulle tulee vaan mieleen, miksi en tehnyt enemmän… Ja miten voin tehdä enemmän tässä tilanteessa, kun ystäväni on sydänjuuriaan myöten rakastunut tähän mieheen?!

Pitääkö minun vain lakata välittämästä?? KUN seuraavan kerran saa turpaansa, niin olla vaan ihan että ”voi voi vaan” ja jatkaa vaan tyytyväisenä omaa elämääni?! Miten kauan mun kärsivällisyys kestää, saako mun pinna katketa?! Vai pitääkö minun vain olla ystäväni tukena, auttaa aina kun tulee paha tilanne…. Mä en enää tiedä 🙁

No hei vaan kaikille! En ole jaksanut kirjoitella, mutta ehkä tämä nyt taas olisi ihan paikallaan. Paljon on tapahtunut edellisen kirjoituksen jälkeen. Olen kasvanut henkisesti. Saanut itseluottamusta ja voimaa. Enää se exä EI vaivaa mua millään tavoin ja oon saanu olla rauhassa 🙂 Mutta on paljon myös sisäistä kuohuntaa, tunteet välillä kuumenee, haluaisin niin purkaa tätä vyyhtiä…. Mutta ystävilläni menee hyvin, enkä halua olla olla se jolla menee AINA huonosti. Ja periaatteessa kun ajattelee, mulla menee hyvin!! Oon onnellinen kodistani, perheestäni ja asioista ja ihmisistä elämässäni. Kukaan ei määräile mua, kukaan ei käske, kukaan ei pakota. Kerrankin.

Kai mulle vaan iskee välillä se tyhjyyden tunne. Se kun ei oo ketään, ketä edes ajatella… En saa hempeily tekstareita, kukaan ei aiheuta ylimääräisiä sydämenlyöntejä, kukaan ei tuu kahville siks, että haluaa olla mun lähellä. Elämäni on kyllä ollut melkoista vuoristorataa, joten ehkä ihan hyvä, ettei nyt ole ketään?! Vaikka tulen toimeen omillani, teen asioita mistä tykkään, meen omaan tahtiin, niin olen edelleen sitämieltä, että ihmistä ei ole luotu yksin kulkemaan. Vaikka en ole perinteinen parisuhde ihminen, esim EN koskaan muuta kenenkää miehen kanssa yhteen…. Niin kyllä minäKIN kaipaan hellyyttä ja välittämistä. Kaipaan sitä tunnettakin, että on semmonen ihan ”in lööv” meininki…. Mutta ….

Ystäväni ovat onnellisesti parisuhteissaan ja yhtä ystävää lukuunottamatta kaikilla on lapsia. Sekin hieman pistää surulliseks, etten itse saa lapsia… tai en aikoinaan saanut.  Se tyhjä tunne… se voi olla lapsen tai rakkauden kokoinen aukko sydämessä. Olen kyllä jo tottunut ajatukseen, ettei lapsia ole, mutta siltikkin välillä mietin, MITEN kaikki olisi toisin… Eihän sitä voi sanoo, että mun LUONTEELLE ei lapset ees ois hyväks… mistä sen tietää, vaikka just lapsi olisi muuttanut minua hieman toisenlaiseksi?! Etten olisi tämmöinen tinttara tättärä. No siitä ei saa selvää ikinä ja PISTE.

Joulu tulossa… jaa, että kiinnostaa!!! Vietän yhdessä ystävien kanssa… toinen seurustelee, toinen ei… Mutta yksinkin voisin jouluni viettää, ihan perus normi vkonloppuhan se vaan on. Eikä joululla ole mulle mitää merkitystä. Tänä vuonna kuitenkin muistan rakkaimpiani ja syön hyvin ja varmaan sitte tapsan tanssit kutsuu. Mutta ei minulla ole joulu fiilistä, ihan sama vaikka ryyppäis ja söis pakaste pizzaa. Mutta naamari päälle ja happy face 🙂

En ees tiijjä, mitä tällä kirjoituksella hain, nyt on aamu klo 05.51 ja mä oon ihan vittuuntunu tähän päivään jo nyt :/

Mistähän aloittaisin. On niin  jotenkin vaikea nyt keksiä kirjoittamista, puhumisesta puhumattakaan. Mä taidan käsitellä tässä nyt vuoden tapahtumia, tulee myös tekstiä exästäni… Vaikka aina sanotaan ”jätä menneet, elä elämääsi, et ole paskapäiden arvoinen” jne… Mutta minulle se ei koskaan ole ollut niin suoraviivaista ja helppoa. Kaksisuuntainen mielialahäiriöni ja epävakaa persoonallisuus häiriöni, ne tekevät minusta tällasen.. Hyväksyimpä asian tai en, ja te muut jotka ette tiedä asioista tai ette ymmärrä, niin voi suksia helvettiin mun puolesta! 🙂

No niin. Nyt on syksy 27.9.2015 ja mä oon miettiny vuoden takaisia tapahtumia. Rakastuin, elin elämääni miehen kanssa, joka oli ja on narkomaani. Näin kaiken sen, piikitykset, miten rahaa saatiin, miten velat maksettiin, miten huumeluolat oli silloista elämääni. Toki olin itse kännissä melkein koko ajan, en välittäny, oli ihan sama, jos joku narkki veti hihaan vieressä..  Tätä kesti parin kuukauden ajan ja erosimme. SYYNÄ OLI MINUN ALKOHOLINKÄYTTÖ!!! En kuulemma ollut normaali ja ihana kännissä, vaan rasittava akka. Minullekkin tarjottiin huumeita, en ottanut, en edes nokkaan vetäny! No eroon toisistamme päästiin, hän alkoi seurustella toisen naisen kanssa. Meni pitkän aikaa ettei pidetty yhteyttä ja luulin jo, että NYT PÄÄSIN HÄNESTÄ YLI!!! Eipä ollutkaan niin… Kun tämä uusi nainen jätti tän miehen, se tulla tupsahti melkein itkien takas mun elämään. Ja arvaanki miks…. Mulla oli ja on vahvat opiaatti pohjaiset kipulääkkeet, joten niitähän se oli vailla… tosin pointsit siitä, että se makso niistä 🙂 Mutta en taaskaan merkinnyt hänelle mitään, hän käytti sumeilematta hyvä uskoisuuttani ja empatia kykyäni hyväkseen!

Noh, mun elämä alkoi taas sitten olla suht hyvin uomissaan, kun vapusta selvisin (siinäki tapahtu paskaa, en jaksa selittää, mutta ystäväni poistui elämästäni), niin kaikki alkoi olla kirkkaampaa ja selkeempää. Tein stopin alkoholille!! Vapun jälkeen tähän päivään mennessä olen juonut vain yhdet kännit ja kadesti pikkasen siemaillu (jotai 3siideriä). Mutta juhannus… Tää narkkari paska pääsi vielä mun elämään. Vietimme mukavan, hellyyden täytteisen juhannuksen…. Mutta sitten taas hän löysi (myöhemmin selvisi, että oli löytäny tän naisen jo kesäkuun alussa) uuden naisen. Ihme tyyppi, ei osaa olla yksin =D  No eniweis, tää mimmi on uhkaillu mua, on haukkunu mut maanrakoon ja molemmat he yrittävät vain pilata elämääni. Nyt vaihdoin puhelinnumeron ja jos eteen tuleevat, niin saavat huomata sen, KUINKA hullu ja sekopää minä oikein olen, kuten minua niin haukkuvatkin!!

Nyt on vähän alakuloiset fiilikset.  Ahdistaa, mutta ei masenna.. Ainakaan vielä. Nuo haukkumiset oli vain piste iin päälle, en nyt tommosten narkkien takia ole surullinen, ja vihainen on turha olla. KARMA kostaa kyllä heille, aina hyvässä ja pahassa on se oma karma, mikä kostaa. Tosin en pitäs ihmeenä, että yks rakas kävis vähä paukuttamassa niitä =D Mutta niin, minua väsyttää kovin koko ajan, ei kiinnosta mikää, en syö… tai muuten oksennan…. Juon vaan kahvia ja nukun… Särkylääkkeitä vaan välillä hetulaan, kun selkään koskee. Onko se nyt tämä syksy, mikä saa mut tämmöseks… Lihava ja Laiska!!! Se minä olen.  Varasin ajan kriisikeskukselle 6.10…. Että pääsen purkaa tätä kaikkee pois, kun en voi ystäviänikään aina vaivata. Ja jos ystävilläni menee hyvin, niin tulee tunne, että mullakin PITÄS mennä hyvin, etten olis aina se, jonka sydän särjetään, jota käytetään hyväksi jne. Katellaan nyt, hetki kerrallaan…

Kirjoittelempa nyt pitkästä aikaa. Paljon on sattunut ja tapahtunut, hyvää ja huonoo, mutta hengissä ollaan ja pääasia on se, että NYT minä nautin elämästäni ja olen saanut itseni tasapainoon. Lähestulkoon koko ajan olen tyytyväinen, mutta välillä on huonoja päiviä, niinkun kaikilla on. Aloitellaampa…

Exä! Mitäpä hänestä enää kirjoittelisin. En halua nähdä häntä enkä kuulla hänestä enää ikinä!! Miksi kirjoittasin hänestä, vie vaan turhaa aikaa. Sen sanon, että vielä juhannuksena RAKASTIN häntä, mutta nopeesti muuttu mieli, kun alkoi sataa kaatamalla paskaa niskaan. MINÄ olen paha ja julma ihminen, kaikki on minun vika. Minua saa haukkua ja uhkailla, minun elämästä pitää tehhä helvettiä. Mutta haahaa, eipä onnistu!! Onneksi tunteet KUOLI kuin salamaniskusta, enää en tunne häntä kohtaan mitään. Se on ollut minulle suuri helpotus! 🙂 Se siitä, enempää en jaksa puida, rupee muuten vituttamaan… =D

Ja sitten minun selkä! On kipee, ja on ollu viimeset puoli vuotta todellinen riesa. Olen syönyt opiaatteja ja muita vahvoja kipulääkkeitä. On välilevyn pullistuma ja se painaa hermoa. Leikkaus ilmeisesti edessä. Joka päiväinen kipu siis on ja seuraa minua joka hetki, välillä pahempana ja välillä parempana. Lääkkeet helpottaa, liikunta ei. Liikunnan jälkeen on ihan tuhottoman kippee, mutta silti liikun, enhän voi vaan maata kotona. Teen venytyksiä ja fysioterapeutin harjoituksia, mutta selkä vaan pysyy kipeänä ja that’s it! Tämä ei johdu minun lihavuudesta, laihoillakin ihmisillä on ihan samantyyppisiä kipuja ja välilevyn pullistumia. Todisteita tästä on, eli en puhu vain puolustaakseni läskejäni =D

Minä olen tyytyväinen elämääni ja itseeni. Minä joo olen lihava, minulla on varmaan n 30kg ylipainoa ja se näkyy. Mutta minua ei haittaa, minusta on ihana olla XL-KOKOINEN ja syön  mitä huvittaa. Nyt kun on vahvat kipulääkkeet, en oikeastaan syö mitää… Kirsikkatomaatteja ja mansikoita tykkään popsia, juoda paljon kahvia ja jugurtit/hedelmät ja vihannekset menee 🙂 Ei lämmintä ruokaa. Popsin kyllä herkkujakin, kuten suklaata ja jätskiä, mutta enää harvemmin niitäkään. Olen myös lopettanut kaljan litkimisen, joten ainakin kalja turvotukset ja punoitukset on lähteny. MUTTA….

Pääosin olen tyytyväineni itseeni henkisellä tasolla. Olen vahva, silti herkkä ja tunne-ihminen. Jaksan olla ystävieni tukena ja nauramme paljon ystävieni kanssa, ja elämä on oikein ihanaa, kun minulla on nämä rakkaat <3 Voin hyvin, tuntuu tasapainoiselta… En jaksa murehtia. Miestä mulla ei oo, mutta ei tarvii just nyt tullakaan ketään sotkemaan mun elämää 🙂 Olen tyytyväinen yksin 🙂

Tässäpä tätä tälläkertaa… Hyvää päivänjatkoo 🙂

Minä olen herännyt. Minä löysin uudestaan elämäni. Tunnen olevani vapaa kahleista, jotka pitivät mua 8 kuukautta otteessaan. Olen vihdoin taas vapaa. Olen jälleen se oma itseni, iloinen, avoin, sosiaalinen, reipas Iinuska, jonka kaikki tietävät 🙂

Kävin syvällä kuilussa. Näin elämän raadollisemman puolen. Sen, missä millään muulla kuin huumepiikillä ei ole väliä. Rakkaus on outo sana nuissa piireissä, toisista välittäminen ja huomioonottaminen on ihan utopiaa ihmiselle, joka rakastaa vain itteensä ja piikkiä.  Minun elämä myös meni alamäkeen… En välittänyt enää itsestäni, en välittänyt enää mistään, en edes ystävistäni. Luulin vain, että mun elämän pitää mennä silleen… Että en ansaitse parempaa. Tein itsekkin tekoja, joita ei olisi pitänyt tehdä, mutta tein ne, ollakseni edes jonkinarvoinen toisen silmissä. Yritin kaikkeni, etten rakastaisi tuollaista henkilöä… Joka ottaa myös uhkailut ja kiristämisen keinoikseen, kun haluaa vain saada piikkiä. Viime syksynä sain melkein puukosta. Ja kahdeksan kuukautta mä jaksoin uskoa, toivoa ja rakastaa silti.

Sisimmässäni tunsin hirveää tuskaa. Luulin, ettei mua kukaan voi rakastaa, oikeasti. Luulin, että tässä tämä nyt sitten on… Mennään vaan alamäkeen niin lujaa kun vaan voi mennä. Annoin hetken kaikelle paskalle vallan. Millään ei ollut enää väliä. Mutta sitten tapahtui jotain… Tää narkomaani löysi rinnalleen mun hyvän ystävän. Joo, olin alkuun ihan vitun katkera… Miksi ystäväni menee N****MAAN ”minun” kiinnostuksen kohteen ja exän kanssa??! Molempien kanssa olen käynyt keskusteluja… tai lähinnä exän suunnalta uhkailua, tämän muijan kanssa välit ok. Tosin en ikinä enää luota häneen, eikä hän ole koskaan enää kaverini. Ja tää äijjä saa häipyä niin pitkälle ku mahollista!! MUTTA tämän tapahtuman myötä MÄ SELVISIN!!!!

Nyt, kun nämä kaksi eivät kuulu enää elämääni, olen vihdoin onnellinen. Pääsin eroon alamäestä, enää mielessäni ei ole tuskaa ja vihaa. Löysin taas oman elämäni, sen, millaisen elämän haluankin elää <3 Löysin itseni, ja todelliset ystäväni eivät ole hylänneet minua eikä mami, vaan he ovat minun rakkaita ja tukenani aina <3 Olen löytänyt rauhan sielulleni, elämälläni on taas tarkoitus. Olen antanut lämmön ja empatian tulla takaisin sydämeeni, olen se oma ihana itseni, jota itsekkin rakastan 🙂 Elämällä oli tarkoitus, mun piti kokee ja nähdä tuo kaikki paska, mutta onneksi sain palata takaisin <3 Tulen saamaan jatkossakin kolhuja, ja mieleni varmasti järkkyy, mutta nyt nautin  ihan vain elämisen ilosta ja omasta itsestäni… Ja ihanista ystävistäni, jotka ovat rinnallani jaksaneet.. I LOOOOVE YOU <3